Kategoriat
Yleinen

Suomen varallisuuserot ovat jo hälyttävällä tasolla

Tilastokeskus julkaisi keskiviikkona uusimmat luvut Suomen varallisuuden keskittymisestä. Tulokset ovat hälyttäviä. Varallisuuserot ovat nyt Suomessa korkeimmillaan koko mittaushistorian aikana: kaikista varakkain kymmenys väestöstä omistaa jo yli puolet Suomen kotitalouksien nettovarallisuudesta. Ihmisellä täytyy olla vähintään 550 000 euron nettovarallisuus päästäkseen tähän kymmenykseen. Toisaalta vähävaraisin 50 prosenttia väestöstä omistaa vain neljä prosenttia kotitalouksien varallisuudesta.  Kaikista vähävaraisimmilla suomalaisilla on osaltaan enemmän velkaa kuin varallisuutta.

Tämä on todella hälyttävä uutinen suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Eriarvoisuus ei ole vain taloudellinen kysymys, vaan sillä on kauaskantoisia vaikutuksia yhteiskuntaan laajemminkin.

Tutkimukset osoittavat, että varallisuuserojen kasvulla on kielteisiä vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Näin ovat todenneet muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto ja OECD.

Faktat puhuvat puolestaan: tasa-arvoisempi maa on taloudellisesti vakaampi ja sen kasvu on kestävämmällä pohjalla.

Varallisuuden keskittyminen johtaa myös helposti poliittisen vallan keskittymiseen, kun superrikaat pääsevät vaikuttamaan politiikkaan muuta väestöä enemmän.

Todistamme nyt Yhdysvalloissa, mihin tämä voi pahimmillaan johtaa. Ei ole syytä olla sinisilmäinen ja esittää, etteikö tämä voisi olla ongelma Suomessakin.

Esimerkiksi Hanna Kuuselan ja Anu Kantolan Huipputuloiset-tietokirja kartoittaa, miten rikkaimmat suomalaiset hyödyntävät verkostojaan vaikuttaakseen poliittiseen päätöksentekoon tavoilla, jotka eivät ole kaikille suomalaisille mahdollisia.

Näin mittavat varallisuuserot ovat jo uhka yhteiskunnan koheesiolle.

Verotuksella on avainrooli varallisuuserojen kitkemisessä. Vasemmistoliitto on esittänyt varallisuusveron palauttamista. Varallisuusvero auttaisi kaventamaan varallisuuseroja, mutta myös keräämään tarkempaa dataa varallisuuden keskittymisestä.

Tältä hallitukselta ei ole tullut mitään toimia varallisuuserojen kitkemiseksi – päinvastoin. Nyt täytyy vain toivoa, etteivät he tosissaan harkitse perintöveron poistamista. Tämän uusimman tilaston valossa se olisi järjetöntä.