Olen jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen työllisyyspalveluiden resursseista. Työllisyyspalvelut siirtyivät kunnille vuoden alusta alkaen. Resursseja on heikennetty, vaikka työttömyys on ollut nopeassa kasvussa.
Miten kunnat voivat vastata nopeasti kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyteen, kun työllisyyspalveluiden uudistuksen rahoituksessa on Kuntaliiton mukaan vähintään 100 miljoonan euron vaje?
Työllisyydenhoidosta vastaavan henkilöstön määrä on Suomessa jo ennestään kaukana pohjoismaisesta tasosta. Uudistus ei ole helpottanut tilannetta, päinvastoin.
On todella huolestuttavaa, että uudistuksen jälkeen ympäri Suomea on raportoitu työntekijöiden uupumisesta ja töiden kasautumisesta. Jos haluamme, että työtön saa palvelunsa oikea-aikaisesti ja laadukkaasti, henkilöstön uupumiseen on puututtava.
Painotan sitä, että toimivat työllisyyspalvelut ovat avainasemassa siinä, että työttömyys ei pitkity ja siihen mahdollisesti liittyvät ongelmat eivät pääse kasautumaan.
Toimeentuloon liittyvien ongelmien lisäksi pitkäaikaistyöttömyys voi aiheuttaa esimerkiksi masennusta, ulkopuolisuuden tunnetta ja ongelmien siirtymistä sukupolvelta toiselle.
Yksityiskohtaista sääntelyä ja työttömyysturvabyrokratiaa purkamalla valtio voisi vapauttaa kuntien resursseja aidosti yksilöiden tarpeita vastaaviin palveluihin.
Hallitus menee kuitenkin tässäkin täysin väärään suuntaan. Sen sijaan, että se purkaisi byrokratiaa, se lisää sitä esimerkiksi kiristämällä osa-aikatyötä tekevien työnhakuvelvoitteita.
Alla kirjallinen kysymykseni kokonaisuudessaan:
KIRJALLINEN KYSYMYS
TYÖLLISYYSPALVELUIDEN RESURSSEISTA
Työttömyys on kasvanut Suomessa nopeasti. Tammikuussa 2025 työttömyysaste oli jo 9,5 prosenttia. Samalla kun työllisyyspalvelut siirtyivät kunnille vuoden alusta alkaen, työllisyydenhoidon resursseja on heikennetty kasvavasta asiakasmäärästä huolimatta. Kuntaliiton arvion mukaan TE-uudistuksen rahoituksessa on vähintään 100 miljoonan euron vaje. Tämä tarkoittaa, että työllisyysalueet joutuvat jo lähtötilanteessa sopeuttamaan toimintaansa.
Kuntien valtionosuuksia on myös vähennetty 37 miljoonalla, kun palkkatuen käyttöä rajattiin siten, että kunnat voivat saada sitä vain erityistapauksissa. Tämä osaltaan vaikeuttaa kuntien kykyä vastata nopeasti kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyteen.
Julkisuudessakin uutisoidut alkuvaikeudet TE-palveluiden kuntasiirron kaltaisessa valtavassa reformissa ovat ymmärrettäviä. Niiden taustalla on kuitenkin myös resurssipula, joka uhkaa jäädä krooniseksi. Työllisyydenhoidosta vastaavan henkilöstön määrä on Suomessa jo ennestään kaukana pohjoismaisesta tasosta. Uudistuksen jälkeen ympäri Suomea on raportoitu työntekijöiden uupumisesta ja töiden kasautumisesta.
Mikäli työllisyyspalvelut eivät toimi tehokkaasti korkean työttömyyden oloissa, uhkaavat työttömyysjaksot pitkittyä ja tästä aiheutuva ns. hystereesi-ilmiö heikentää talouden kasvupotentiaalia pitkäaikaisesti. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvaessa myös monet sosiaaliset ongelmat lisääntyvät ja muuttuvat ylisukupolvisiksi.
Riittävien resurssien lisäksi työllisyyspalveluiden toiminnassa on kiinnitettävä huomiota niiden tarkoituksenmukaiseen kohdentumiseen. Tässä valtiolla on edelleen keskeinen rooli, sillä se nykyisellään säätelee työttömien palveluprosessia varsin yksityiskohtaisesti. Keventämällä yksityiskohtaista sääntelyä ja työttömyysturvabyrokratiaa, valtio voisi vapauttaa kuntien resursseja aidosti yksilöiden tarpeita vastaaviin palveluihin.
Vielä syyskuussa 2023 työministeri Satonen totesi Helsingin Sanomille: ”Haluamme luottaa nykyistä enemmän työvoimavirkailijan harkintaan siinä, millainen on sopiva velvoite kullekin työttömälle.” Työnhakuvelvoitetta on kuitenkin joustavoitettu vain marginaalisesti, ja tällä hetkellä hallitus on valmistelemassa osa-aikatyötä tekevien velvoitteen merkittävää kiristämistä.
Mekaanisten velvoitteiden kiristäminen syö entistä enemmän työllisyyspalveluiden resursseja sen sijaan, että kunnat saisivat tilaa kehittää mahdollisimman toimivia käytäntöjä työllisyydenhoitoon. Suunnanmuutos on erikoinen myös siksi, että TE-palvelut eivät ole tähänkään asti tosiasiallisesti kyenneet toteuttamaan lain edellyttämää palveluprosessia.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus arvioi kuntien tällä hetkellä selviytyvän työllisyyspalveluiden järjestämisestä,
onko hallitus valmis vahvistamaan työllisyyspalveluiden resursseja ja
onko hallitus valmis keventämään asiakkaiden palveluprosessiin liittyvää sääntelyä byrokratian vähentämiseksi?
Helsingissä 28.2.2025
_______________________________
Laura Meriluoto [Vasemmistoliitto]